Tarina

Kaikki lähti liikkeelle alkuvuodesta 2018 Elinan kaksiosta, jossa työt ja muu elämä sekoittui pieneksi kaaokseksi. Koruja ja pieniä osia oli pitkin asuntoa. Suurinta oli kuitenkin fiilis, että "Elämä on nyt just oman näköistä."

Tällöin Elina päätti, että työt ravintola-alalla saavat jäädä ja on aika keskittyä taas käsillä tekemiseen. Käsillä tekeminen auttoi unohtamaan päässä pauhaavat ajatukset ja muun maailman. Näiden tunteiden ja itsetutkiskelun myötä syntyi Faktoria. Elämä meni aivan uusiksi.

Nyt Faktorian työhuone sijaitsee nyt Studio Vimmassa, Tampereen Amurissa.

Yhteistyöt ovat kasvaneet vuosien aikana asiakkaiden mukana ja liiketoiminta on laajentunut omaan korumallistoon sekä koruhuoltoon.

Kaikkea tekemistä seuraa Elinan arvomaailma ja pohjoiskarjalainen elämänasenne.

Arvot

Elinehto koko Faktorian toiminnalle on se, että asiat hoidetaan aina omien arvojen mukaan, jotka ovat:

  • luotettavuus
  • ekologisuus ja vegaanisuus
  • hyvä meininki
  • yhdenvertaisuus

Faktoria noudattaa markkinoinnissa ja kaikessa kanssakäymisessä avointa ja positiivista asennetta. Materiaalit ovat myrkyttömiä ja eläinperäisistä ainesosista vapaita. Tuotteiden liikatuotantoa vältetään parhaamme mukaan ja pikamuoti sekä sesonkien mukaan suunnittelu eivät ole Faktorian juttuja.

Kaikki mahdolliset pakkausmateriaalit pyritään käyttämään aina uudelleen kuten myös muusta kierrätyksestä huolehditaan asianmukaisesti.

Faktoria tekee yhteistyötä laaserleikkaamojen kanssa, joiden käyttämällä koivuvanerilla on PEFC – ja FSC -sertifikaatit.