Always walk my way - 5 vuotta yrittäjyyttä

Kuvassa olen minä viisi vuotta sitten. Olen juuri aloittanut ELÄMÄNTAPANI yrittäjänä hymy korvissa.

Viisi vuotta myöhemmin

Tässä on aikamoista selviytymistaistelua käyty viime aikoina Faktorian olemassa olosta, mutta niin se vain 5-vuostissyntymäpäivä sieltä saapui.

Moni on saattanut seurata tätä taistelua somessa, jossa olenkin rehellisesti kertonut, missä mennään. Olen halunnut toimia näin sen takia, koska olen muutenkin ihmisenä suorapuheinen ja läpinäkyvä niin en näe mitään syytä miksi en toimisi näin myös Faktorian suhteen.

Yksi iso syy kirjoituksiin on myös se, että toivon muiden itsenäisten yksinyrittäjien saavan kirjoituksistani jonkinlaista vertaistukea.

Rehellisyyteni on poikinut pelkästään hyvää. Olen saanut huomata, miten mahtava verkosto minulle on muodostunut näinä vuosina. Olen saanut nyt vaikeina hetkinä sparrausapua toiminnan selkeyttämisen suhteen, ideointiapua, yhteistyötarjouksia sekä apua talouden seurantaan.

Minulle on tullut myös yhteydenottoja ja kiitosta siitä, kun kerron asioista ja kokemuksistani suoraan. Moni on saanut siitä sitä vertaistukea, jota olen halunnut kirjoituksillani saada aikaan. Myös neuvoja on kysytty, miten olet mistäkin asiasta tai tilanteesta selvinnyt. Kerron ja jaan kokemuksiani mielelläni. Haluan laittaa näin hyvän kiertämään.

Se, että viime aikoina olen joutunut katsomaan peiliin moneen otteeseen, ei ole ollut helppoa. Välillä on vähän jopa hävettänyt ja kauhistuttanut. Onneksi jotkut verkostostani uskaltavat puhua myös minulle suoraan ja olen voinut alkaa tehdä korjausliikkeitä, jolla saadaan Faktorian suunta parempaan.

Kun on jounut miettimään laittaakko yrityksen telakalle vai ei, ja käynyt samalla läpi vaihtoehtoja mitä muuta voisin tehdä kuin tätä, olen tullut siihen tulokseen, että taistelu jatkuu. En todellakaan ole valmis luovuttamaan. Olen ihan varma, että löydän vielä tieni korjata suuntaa kunnolla ylöspäin.

Tässä on myös paljon selkiytynyt oma tyyli tehdä ja luoda. En mene toimintatavoissani kovin yleiseen muottiin, sillä haluan toimia pienesti, joustavasti ja täysin oman arvomaailman mukaan. Se tekee tästä välillä haastavaa, mutta se on rehellistä. Se on minun näköistä. Ja tiedättekö mitä, mulla on hymy korvissa vieläkin, vaikka olen näinä vuosina aika monessa liemessä keitetty.

En malta odottaa, mitä tulevat vuodet Faktorialle tuo tullessaan!

Jaksatko kulkea vielä mukana?

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti